keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Yön häiriköt

Kun lomamatkaa suunnitellaan ja katsellaan eksoottisen ihania lomakohteen kuvauksia, mielessä väikkyy paratiisimainen olotila ilman arkisia huolia ja murheita. Mutta voi - ihmisiä kun ollaan ilman on-off-nappia, on auvoisen sopuisan elämänmenon saavuttaminen monesti utopiaa. Vaikka ulkoiset puitteet hyvään lomanviettoon on rahalla ostettavissa, voi yhteinen vapaa-ajanvietto tuottaa ongelmia.

Heräsin yhtenä yönä naisen kiljuntaan. Unenpöpperöstä selvittyäni totesin äänien kuuluvan seinänaapuristamme,jonka nuori ruotsalaispariskunta oli juuri palaamassa yöriennoiltaan. Yllättyneinä siinä sitten kuunneltiin tappelunmelskettä, kun huoneidemme välinen ovi ei onnistunut pitämään kovaa ääntä heidän omalla puolellaan. Välillä nainen ulisi ulkokäytävässäkin.

Mitä meidän naapureina tulisi tehdä? Puuttuako asiaan vai sulkeako korvamme yksityiseltä välienselvittelyltä? Entä jos siellä sattuukin jotain todella ikävää ja meno käy vaaralliseksi? Silloin ulkopuoliseksi jättäytyminen toisi loppuelämän kestävät tunnontuskat. Voihan siinä käydä niinkin, että nokkasi väliin tunkemalla saat mustan silmän itsekin.

Onneksi naapurimme ei nyt kuitenkaan sattunut olemaan kimpaantunut sumopainija, joten tilannetta rauhoittamaan hypännyt siippani säilyi vammoitta. Poliisin kutsumisella uhkailu rauhoitti tilanteen ja rauha laskeutui taas pimeään yöhön. Tappelevien naapureiden sielunrauhasta ja sopuisasta yhteiselosta en menisi takuuseen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tätä mieltä!