Ravintolan töppöily

Joskus olen jäänyt ravintolassa ilman illallista, kun muulle seurueelle on kannettu pöperöä pöytään (Kuressaaressa).  Kyllä siinä helposti mukavan illan tunnelma latistuu, kun tilaamaansa ruoka-annosta joutuu anelemaan ja rukoilemaan; vaatiminen ei tuossa tilanteessa olisi hyvä ratkaisu.

Ei mennyt ihan putkeen eilinen synttäri-illallinenkaan. Luottamus tutun saksalaisravintolan taattuun palvelun laatuun koki kolauksen, kun mikään ei tuntunut oikein toimivan. Tarjoilijaa saatiin odotella heti alkuunsa tilausta ottamaan; myös ruokaa sai odotella pitkään ja viimein pöytään tuotiin vain mieheni annos, itse sain jäädä vielä odottelemaan. Kun viimein pitkän odottamisen jälkeen sain annokseni pöytään (mies oli jo ehtinyt syödä omansa), oli tilaamieni maalaisperunoiden sijaan läntätty lautaselle perunasalaattia. Annokseen listan mukaan kuuluvaa salaattiannosta ei myöskään näkynyt ei kuulunut - lieneekö se perunasalaatti hoitanut sitä salaatin virkaa?

Suomalaiseen nöyrään tyyliini, en tehnyt asiasta suurta numeroa, ettei kantapöydässään istuva saksalainen isäntä olisi hurjistunut parastaan yrittävälle tarjoilijaparalle. Sen verran asia kuitenkin jäi närästämään, että jälkeemme jäi köyhän näköinen tippikori.

Asumuksia

Kun katselee korkealta mäeltä Tagiapin kaupunkikuvaa (Hua Hinin esikaupunki), voi yhdellä silmäyksellä nähdä kaksi eri maailmaa. Uusia hienoja lomaosakkeita (kondoja) rakennetaan koko ajan rannan tuntumaan. Vieressä, siellä mäen puolella, kyyhöttää pellinpaloista ja laudanpätkistä kyhättyjä asumuksia.

Moniko meistä hienossa, ilmastoidussa huoneistossaan hikeä pyyhkivistä vierailijoista tulee edes ajatelleeksi, millaista elämä tuossa vaatimattomassa asunnossa voi olla. Varmaan lämpötila päiväsaikaan on noissa hökkeleissä niin kuin meillä saunoissa, eikä liene kovin tavatonta, että hyttysparvikin sinne löytää tiensä illan pimetessä.

Voisi olla aikamoinen koettelemus viettää edes yksi yö tuollaisessa "sviitissä", kun jo ilmastoinnin sääteleminen makuuhuoneen ja olohuoneen laitteilla tuotta päänvaivaa. Tasan eivät mene porkkanat tässä maailmassa - meillä routa ja jää, heillä hemmetin moinen helle!

Manjana / tu-molou

Ihan kaikki ei taida mennä täällä Thaimaassakaan niin kuin kotosuomen Strömsöössä.  Heti saapumispäivänä huomattiin, ettei liesituuletin toiminut, kun hellan yläpuolelle olisi kaivattu lisää valoa. Siitäpä kerrottiin aulavahtimestarille heti tuoreeltaan ja kun mies oli jo aavistellut, että kieliongelmia saattaa ilmetä sanan "liesituuletin" kohdalla, niin ottipa kännykkäkuvan , jolla näyttää mistä härvelistä oli kyse.

Vienosti hymyillen tyttö kertoi, että korjaaja tulee " tu-mollou" (tomorrow = huomenna). Nyt niitä huomisia on jo kertynyt kolme, eikä uudesta huomautuksesta huolimatta olla saatu korjaajaa paikalle,

Hauskaa on nähdä, ehtivätkö hoitamaan homman vielä tämän vähän yli kolmiviikkoisen loman aikana, jonka tässä huoneistossa asustellaan. Sinänsä moinen pikku harmi ei meidän elämää pahemmin heilauta, mutta jos sopimuspapereissa lukee, että kaiken tulee toimia kunnolla, niin niuhotetaan nyt tästäkin asiasta vielä länsimaisen ihmisen (inho)etuoikeudella.

Jälleen Hua Hiniin

Taas kutsuu Thaimaan Hua Hin aurinkonsa alle talven kynsissä räpistelevää! Sunnuntaina 20.1. lennähdetään Finnairin suoralla lennolla Bangkokiin, josta jatketaan noin kolmen tunnin matkaa etukäteen tilatulla kuljetuksella Hua Hiniin.

 

Kun reissussa viivytään kuukausi, haluttiin olosuhteet tehdä kodinomaisiksi ja siispä hankittiin vuokra-asunto hiukan Hua Hinin cityn ulkopuolelta. Asunnossa on täysin varusteltu keittiö, makuu- ja olohuone, langaton verkkoyhteys ja kaapeli-TV. Mainio asia on, että aamiainen voidaan nauttia omalla patiolla, eikä siivoojiakaan tarvitse "väistellä" joka aamu, kun hommat hoidetaan vain kahdesti viikossa.
 

Kun vieraassa kulttuurissa ja ympäristössä touhutaan ihan omin päin, ei kommelluksiakaan voine välttää. Tästä arkielämästä kirjoittelen tänne blogiini ja omaan päiväkirjaani, sekä lisäilen kuvia matkan varrelta Hua Hin-sivustooni.

 

Maantie kuljettaa

Edessä enimmäkseen pitkää ja leveää moottoritietä yli 4.000 km, jota pitkin hurautetaan muutamassa päivässä etelän lämpöön Portugaliin. Suunnitelmissa on, että oltaisiin perillä lauantaina täyttämässä asumuksen jääkaapia ja asettumassa taloksi ainakin viikoksi.

Siitä eteenpäin sitten suunnitellaan mielialan mukaan, lekotellaan etelän rannoilla tai köpötellään sauvoinemme Itävallan Alpeilla. Kotiin palataan, kun siltä sattuu tuntumaan.

Kirjoittelen tarinoita reissusta päiväkirjasivuilleni, jos intoa ja oivallusta riittää.

Mummona muisteltavaa

Kun maailmalla liikkuu ja sen ihmeitä omin silmin katselee, haluaisi kaiken saada mahdollisimman aitona tallennettua mukanaan raahaamiinsa laitteisiin (kameraan, iPadiin....). Tosiasia on vielä tänä päivänä, ettei niistä kuvista ja videoista saa kuin kalpean aavistuksen siitä mitä paljaalla silmallä on katseltu ja koettu. Parhaani mukaan yritin koota viimeisimmän Turkin reissun tunnelmat "yksiin kansiin", joita sitten "mummona" voin katsella ja matkaa muistella - ja ehkä joku vastaavaa matkaa suunnitteleva pääsee tekemään nojatuolimatkan jo etukäteen haluttuihin maisemiin.



Rukouskutsu

Voi miten hirvittävän suuri ero uskonnon läsnäololla on idän ja lännen välillä. Meille paatuneille luterilaisille kirkossakäynti tarkoittaa lähinnä joulun jumalanpalveluksia tai ulkomaanreissuilla uteliaisuudessa eksoottiseen pyhättöön piipahtamista.

Toisin on islamilaisessa maailmassa. Moskeijoiden verkosto tuntuu niin tiheältä, ettei kenenkään korvilta voi mineraatista viidesti vuorokaudessa kaikuva rukouskutsu jäädä kuulematta. "lomakotimme" on kahden moskeijan vaikutuspiirissä ja "kilpalaulantaa" ei mitenkään voi olla noteeraamatta. Jopa aamulla klo 4:30 kaikuva pitkä rukouskutsu tunkee makuuhuoneeseen niin voimakkaana, että makoisa unikin siitä häiriintyy. Onneksi aamuyön unia on kuitenkin pystytty jatkamaan, kun meidän ei tarvitse muslimien tapaan nousta rukousmatolle kumartamaan kohti Mekkaa ja lukemaan aamun rukouslitaniaa.

KATSO

rukouskutsu