MATKAILIJA BIGI

Profiilini 

 

Kalispéra

S̄wạs̄dī - สวัสดีค่ะ

 

Lähde mukaan matkalle!

 

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Lomaosake

Niin kuin kaikissa etelän lomakohteissa, täälläkin nuoret innokkaat lomaosakekauppiaat jahtaavat turisteja rantakadulla arvaillen mitä kansallisuutta kukin tossunkuluttaja edustaa. Kun meille henkilökohtaisesti ei senkaltainen lomailu tunnu omimmalta jutulta, yritämme mahdollisimman vähin äänin välttää moisen kauppaamisen. Meidän porukan toinen pariskunta onnistui jotenkin sotkemaan itsensä esittelytilaisuuteen, vaikkei heitäkään tämä lomaosakejuttu houkuttele. Heille oli moneen kertaan vakuuteltu kadulla, että mitään ostopakkoa tai muutakaan pakotetta asiassa ei ole, heillehän esitellään vaan huoneistoja, joihin ei muutoin pääsisi tutustumaan. Niinpä !!!!! Myyjätyttö oli ollut hyvin närkästynyt, kun huomasi asiakkaiden vastahakoisuuden; olipa vielä todennut, että "miksi tulitte tuhlaamaan minun aikaani ja omaa lomanviettoaikaanne, kun ette ole aikeissa ostaa". Mitähän tästä kauppatoiminnasta pitäisi oikein ajatella. Varmasti moni vanhempi ihminen on hyvin vaivautunut tilanteessa ja sitä nämä kauppiaat käyttävät sitten törkeästi hyväkseen.


Kävimme illallisella Panorama-hotellissa, jossa asuimme toukokuun reissullamme. Ystävällinen isäntä istuskeli hetken seurassamme ja kertoi, että heillä on hotelli auki koko talvikauden. Pitkäaikaisvarauksia ovat jo ottaneet vastaan runsaasti, eikä ihme! Huoneiston vuokra talvikaudella on 400 € kuukaudessa. Ystävämme innostuivat asiasta ja heidän kanssaan pääsimme katsomaan ylimmän kerroksen huoneistoa, jonka parvekkeelta avautui mahtava näköala yli kaupungin. Ruoan hinnatkin alentavat talvikaudeksi; kuudella eurolla saat syödä annoksen kuin annoksen. Eipä yhtään hassumpi paikka viettää pimeintä talven aikaa karkaamalla tänne etelään. Millainen sitten lienee ilmasto täällä saarella talvella?

torstai 23. syyskuuta 2010

Tuntemuksia turkiksi

Turkin vieressä kun oltiin, oli päivän piipahdus merimatkoineen tuonne naapurimaahan mukavaa vaihtelua lomarutiineihin. Laivamatka Marmarikseen kesti noin kolme tuntia tullimuodollisuuksineen. Halusimme lähteä seikkailemaan omin päin, kun matkatoimiston järjestämällä reissulla olisi ollut tarjolla maattoliikkeen, nahkaliikkeen ja kultakaupan esittelytilaisuudet, joihin emme halunneet osallistua.


Taksi hurautti porukan satamasta keskustan basaareihin pikavauhtia kuin rallikuski konsanaan. Ostoksilla viihdyttiinkin (lue naiset) sitten jokunen tovi. Pientä suolaista oli puolen päivän aikaan pakko nauttia, ja kas tilaukset kätevästi suomeksi! Noin keski-ikäinen isäntämme ryntäsi heittämään herjaa suomen kielellä ja esittelemään pikkupurtavaa; ei ihme, että oli tykästynyt suomalaisiin - ex-muija oli meikäläisiä. Onnea oli kestänyt muutaman vuoden, joten johan siinä ajassa helposti yhden vaikeankin kielen ehtii oppimaan.

Iltapäivän helle Marmariksen hornankattilassa oli uuvuttava. Onneksi simmarit olivat kulkeutuneet mukaan, joten siitä vaan rannan puskiin asua vaihtamaan ja aaltoihin. Miehillä ei tietenkään ollut niin kuuma, että olisivat viitsineet moisen vaivan nähdä, vaikka otsa hikoili niin, että silmälasinpyyhkijät olisivat olleet paikallaan. Me tytöt saatiinkin taas yksi uusi kokemus polskiessamme keski-ikäisten kiilusilmäisten muslimimiesten keskellä vilvoittavissa vesissä.


Rannan tavernassa asiakkaiden tukala olo otettiin esimerkillisesti huomioon. Tuskin ehdimme tilausta tehdä, kun meille kannettiin pakastimessa jäädytetyt pyyhkeet, joilla kuumaa ihoa vilvoitella. Paikallinen olutmerkki oli sponsoroinut pikkupyyhkeet, joita nyt tulevilla matkoillamme kuljetamme mukanamme "nyhryinä" (=hikiliinoina).

Kuvakertomus koko reissusta on katseltavissa osoitteessa:
 Rodos syksy2010

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Taksikyytejä

Rodoksen kaupungissa taksilla liikkuminen on edullista. Viiden euron kaupunkitaksa ei päätä huimaa, kun neljän hengen ryhmä huristelee pirssillä kaupungin laidalta toiselle. Vastoin kaikkia järjellisiä olettamuksia taksin saaminen on päivällä vaikeampaa kuin illalla.

Menee oma aikansa, ennenkuin satunnainen matkailija oppii maan tavoille ja liikkuu sulavasti ja törttöilemättä kantaväestön tavoin.
Aamupäivällä seisoimme sataman taksitolpalla aikeena hurauttaa lekottelemaan "Tuuliselle rannalle". Siinä sitten ehdimme koeistua parikin biiliä ennen kuin tärppäsi. Toiseen ehdimme heittää jo kassitkin takakonttiin ja istahtaa sisään, ennen kuin selvisi, että kuski luuli meidän tilanneen auton puhelimitse etukäteen. Siispä ulos autosta ja uusintayritys. Toinen olisi heittänyt meidät rannalle, mutta silläkin oli toinen keikkatilaus, eikä aikaa ollut riittävästi meidän kyyditsemiseen niin kauas.

Kun viimein saimme vapaan taksin, vahingosta viisastuneina tilasimme noutokeikan saman tien. Niinpä pääsimmekin paluumatkalle taksikyydillä mukavan kuskin vitsaillessa ja laulaa hoilottaessa.

Vanhassa kaupungissa koko illan kierrelleinä, jalat täysin väsyneinä ja masut ruokaa pullollaan istahdimme kaupungin portilla taksiin. Kuski ei taatusti näyttänyt suomalaiselta, mutta totesi ihan aidolla suomen kielellä, että "Meitä onkin tässä nyt viisi suomalaista". Vastasi sitten naureskeluumme, että oli asunut kolme vuotta Alavudella. Ei siis ihme, että tunsi itsensä suomalaiseksi.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Symin saari

Negatiivisten tarinoiden jälkeen vihdoin sokerina pohjalla juttuja mukavista retkistä ja sattumuksista.

Mandrakin satamaa tallustaessa kulkijaa houkuttelee eripuolille saaristoa liikennöivien alusten rivistö. Aamuisin sieltä voi lähteä sukellus/snorklausretkille, Lindokseen, Marmarikseen, Kalimnokseen, Kosille, Lerokseen, Symille ja muihin pikku saariin. Tarjontaa on linja-aluksista nopeisiin kantosiipialuksiin.

Ystävällinen ukkeli istuskeli Symi-II-laivan edustalla, kun meidän porukka kuljeksi aamupäivällä satamakatua ja huuteli meille selvällä suomenkielellä tervehdyksiään. No - kaikkihan täällä suomeksi pientä herjaa heittelee, mutta tämä ukkelipa osasi saada meidät koukkuun puhumalla ihan hyvää suomen kieltä. Houkutteli meidät sunnuntaipäivän viettoon Symin saarelle.


Kahden tunnin laivamatkan aikana ehdittiin katsella leppoisien kanssamatkustajien touhuja. Kreikkalaisia perheitä oli myös menossa vapaapäivän viettoon saarelle; isovanhempia, isiä, äitejä, teinejä, nuoria aikuisia, pikkulapsia..... suurina joukkoina. Pulinaa ja pulputusta piisasi! Joillakin oli mukana pitkiä kynttilöitä (tuohuksia), joita he olivat viemässä luostarikirkon ikonostaasiin Panormitisin kylässä, jossa laiva poikkesi menomatkalla pariksi tunniksi.

Tulo mereltä Symin satamaan on elämys. Pastellinväriset talot lahdesta kohoavilla kukkuloilla tuovat mieleen lapsuuden satukirjat. Symin kaupungissa ehdimme viettää aikaa muutaman tunnin tavernoissa istuskellen ja rantakadun putiikeissa pikkuostoksia tehden. Ja merellä kun ollaan, on kalalounas paikallisessa tavernassa ihan must!

Paluumatkalla saimme viihdykettä kreikkalaisten nuorten ilonpitoa, jammailua ja lauleskelua seuraten täpötäydellä laivan kannella. Juuri ennen Rodoksen satamaan saapumista värikkään näytöksensä antoi meille vielä nopeasti laskeva punainen aurinko.



maanantai 20. syyskuuta 2010

Tallelokero

Olen monasti naureskellut, kun matkaopas kotimatkabussissa kyselee, että "onhan avaimet palautettu ja tallelokeron tavarat mukana". Ketä on nuo huupelo-ihmiset, jotka jättää tallelokeronsa tyhjentämättä. Nytpä tiedän tarkalleen, millaiselta näyttää moinen taliaivo!
Meillä oli huoneessa numerolukollinen tallelokero, jonne heti loman alussa laitettiin passit, liput, kotiavaimet ja frouvan lompakko (ettei luottokortti olisi varkaiden tavoitettavissa). "Hulda Huoleton" kuljeskeli koko loman rallatellen ilman tuota lompakkoa, koska mies kulki perässä ostoksia maksamassa. Perin kätevää ja huoletonta!
Viimeinen lomapäivä - tultiin hyvissä ajoin päivällä altaalta kamoja kasailemaan ja laukkuja pakkailemaan. Mies otti passit ja liputkin jo valmiiksi pöydälle tallelokerosta. Aamulla huoneesta lähtiessä varmistettiin, ettei mitään tärkeää, meille kuuluvaa jäänyt lojumaan majapaikkaan. Katsoin, että lokeronkin ovi oli lukitsemattomana ja oletin ilman muuta sen olevan tyhjänä.
Lentokentällä juttelin kumppaneille, että "toivottavasti ei ole kaatosade, kun laukkujamme kotiovelle raahaamme". Silloin iski paniikki! Missä ovat kotiavaimet? Samassa muistui mieleen myös lompakko ja ennen kaikkea luottokortti! Siinä sitten yritettiin miehen kanssa kelata edellispäivän tapahtumia ja muistella, oliko avaimet mahdollisesti joutuneet matkalaukkuun, joka oli jo matkalla lentokoneen ruumaan.
Onneksi koneen lähtöön oli vielä aikaa ja matkaoppaaseen saatiin yhteys puhelimitse. Hän lupasi selvittää asiaa hotellin kanssa ja pyysi soittamaan jonkin ajan päästä, kun on ehditty tarkistaa huoneemme lokero. Että voikin olla pitkiä nuo odotuksen minuutit! Helpotus oli valtava, kun saatiin kuulla, että avaimet ja lompakko olivat löytyneet tallelokerosta ja saisimme ne kuriiripostina kotimassa matkatoimistosta.

"Ylpeys käy lankeemuksen edellä". Hävettää - nyt en enää naureskele nuijille, jotka tarvitsee oppaan osatakseen pitää tavaroistaan huolen!

Hukassa olleet kamat saatiin taas omaan haltuun kuuden päivän päästä. Kiitos ihanat matkatoimistoihmiset!

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Turistitulva

Onkohan tässä mitään järkee? Ahdistaa ja pitkästyttää! Mitä me täältä oikeen tultiin hakemaan? Siinä tunnelmia ihanan Lindoksen valkoisen kaupungin kujilta.



Syyskuu on yksi vilkkaimpia lomakuukausia Etelä-Euroopassa ja se kyllä näkyy noissa turistipaikoissa. Kun olimme viimeksi täällä Lindoksessa toukokuussa ja liikkeellä heti aamusta, ei paikka ollut läheskään näin hirvittävän kansoitettu. Nyt kuljettiin kujia kuin sillit suolassa, eikä tätä turistitulvaa voi mitenkään miellyttäväksi kokea. Hirvittävä markkinatunnelma kauniilla, kapeilla kujilla pilasi fiiliksen, eikä Akropolis-kukkulalle yksikään meistä enää halunnut väen paljouden vuoksi lähteä. Onneksi edelliskerralla saatiin kokea aidompi tunnelma ja liikkua linnoituksessa melkein "kaksistaan".

EHDOTTOMASTI näihin turistien suosimiin paikkoihin on tultava varsinaisen sesongin ulkopuolella, jos haluaa lomaltaan muutakin kuin pelkkää rannalla löhöilyä ja tungoksessa shoppailua.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Sisäänheittäjät

Aamulenkillä on mukavaa kulkea Vanhan kaupungin rauhallisia ja sokkeloisia kujia, mutta auta armias, kun ilta koittaa! Meno on kuin Baabelin pidoissa. Ravintoloiden sisäänheittäjät näyttävät ihan mielipuolisilta asiakkaita pyydystäessään, niin että maalaistyttöä ihan hävettää moinen käytös. Varsinkin keskusaukiolla ja St. Catherinen-aukiolla näiden markkinamiesten kisaaminen näyttää olevan kovaa taistoa leivästä.


Kun todettiin yhtenä iltana, että ruokalistan hinnat Catherinen aukion laidalla olevassa ravintolassa eivät olleet ihan päätähuimaavat, niin päätettiin jäädä sinne illastamaan. Vanhasta kokemuksesta viisastuneina juomia tilatessamme kyselimme ”ison kaljan” kokoa ja moneen kertaan tolkutimme, että puolen litran tuoppi riittää. - No siinä se juju taas oli;  jos ruoan hinta olikin ihan ok, niin juomassa siellä taas "kusetettiin"!!! Meille kannettiin eteen litran lasisaappaat hinnakasta ohrapirtelöä. Ei ne St. Catherinen-aukion kuppilat näytä tuntevan litraa pienempää tuoppia.

Jälkiruoalle haluttiin lähteä sitten toiseen baariin. Muutaman askelen päässä, samaisella aukiolla, huomattiin kutsuvan näköiset, pehmustetut laiskan linnat, joissa olisi mukavaa istuskella ohikulkijoita tölläämässä. Sisäänheittäjä oli erimieltä. Väenväkisin tuo urho yritti saada meidät kiipeämään yläkerran patiolle. Siinäpä menetti neljä potentiaalista asiakasta, kun ei suostunut kuuntelemaan asiakkaan toiveita. Mehän äänestettiin kantapäillämme ja ukko jäi katsomaan perään.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Sekoiluja

Lähtöaamuksi tilattu taksi oli yllätys. Buukkausta tehdessä oli nimenomaan sovittu, että tulee sellainen auto, johon mahtuu neljän matkustajan lisäksi kaksi isoa matkalaukkua ja kaksi lentolaukkua. Kuinkas siinä kävikään? Isot laukut eivät mahtuneetkaan takakonttiin ja kun aamuyöstä ei saatu kiinni isompaa kuljetuskalustoa, oli pakko sulloa yksi iso pakaasi takapenkkiläisten syliin. Hyvinpä alkoikin tämä reissu! Pieni alennus matkan hinnasta sentään hiukan voiteli haavoja.



Autovuokraamossa sovittiin, että meille tuodaan auto seuraavaksi aamuksi klo 10:00 hotelliimme. Täsmällisinä suomalaisina olimme odottamassa biiliä hotellin rappusilla sovittuun aikaan. Kello raksutti jo puoli tuntia yli tilatun ajan ja respan tyttö vastasi ihmettelyymme, että "ne nyt on joskus vähän myöhässä". Taidettiinpa siinä hiukan manailla etelän miehen manjana-touhuja ja kiitellä kotomaan täsmällisyyttä ja kaiken toimivuutta. Vielä viisitoista minuuttia odoteltuamme hermo petti. Respassa huomasivat sitten, että sopimuspaperissa oli hotellin nimi kirjoitettu väärin; ehkä auto oli odottamassa meitä toisaalla. Siispä taksiin ja vuokraamolle. Siellä kaveri totesi, että hänen pomonsa on tulossa vanhaksi, kun oli unohtanut antaa ohjeet auton toimittamisesta. No sellaistahan sattuu, eikä siinä sopimuksessa ollut kuin kaksi töppäystä. - No problem!

torstai 16. syyskuuta 2010

Pieleen meni

Ei matka sentään epäonnistunut, vaan nettiyhteyksien kanssa oli ongelmia, joten aiottu kirjoittelu matkan kommelluksista heti tuoreeltaan jäi nyt tekemättä. - No ehtiihän noita juttuja bloggailemaan näin jälkikäteenkin sitä mukaa, kun sattuu mieleen tulemaan.

Yhdentoista päivän reissusta kyllä pitäisi jotain kerrottavaakin konttiin jäädä, vaikka aiemmin keväällä tehdyn matkan blogit pitkälti samoja tunnelmia jo kuvasivat. Suurimpana erona edelliseen reissuun oli tietysti, että nyt kokemuksia kertyi kahden nupin sijaan neljälle. Ajankohtakin oli paljon vilkkaampi turistikausi kuin toukokuussa, niin hyvässä kuin pahassa!

Näistä eväistä yritän vääntää jatkossa stooria.

perjantai 3. syyskuuta 2010

Jälleennäkeminen

Kaliméra Rodos!  Huomenna aamupäivällä tavataan! Säätiedotus näyttää loistavia lomakelejä, joten meille kesä jatkuu vielä melkein kahdella viikolla!

Jos jaksan ja viitsin, kirjoittelen ja fotoilen tänne lomatunnelmia ystävien iloksi ja kauhuksi. Meitä on matkaan lähdössä neljän vanhan hörhön ryhmä, joten kommeluksilta ja kujeilta ei ilmeisesti tulla välttymään.

Tapaamisiin Rodoksella!