MATKAILIJA BIGI

Profiilini 

 

Kalispéra

S̄wạs̄dī - สวัสดีค่ะ

 

Lähde mukaan matkalle!

 

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Maantie kuljettaa

Edessä enimmäkseen pitkää ja leveää moottoritietä yli 4.000 km, jota pitkin hurautetaan muutamassa päivässä etelän lämpöön Portugaliin. Suunnitelmissa on, että oltaisiin perillä lauantaina täyttämässä asumuksen jääkaapia ja asettumassa taloksi ainakin viikoksi.

Siitä eteenpäin sitten suunnitellaan mielialan mukaan, lekotellaan etelän rannoilla tai köpötellään sauvoinemme Itävallan Alpeilla. Kotiin palataan, kun siltä sattuu tuntumaan.

Kirjoittelen tarinoita reissusta päiväkirjasivuilleni, jos intoa ja oivallusta riittää.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Mummona muisteltavaa

Kun maailmalla liikkuu ja sen ihmeitä omin silmin katselee, haluaisi kaiken saada mahdollisimman aitona tallennettua mukanaan raahaamiinsa laitteisiin (kameraan, iPadiin....). Tosiasia on vielä tänä päivänä, ettei niistä kuvista ja videoista saa kuin kalpean aavistuksen siitä mitä paljaalla silmallä on katseltu ja koettu. Parhaani mukaan yritin koota viimeisimmän Turkin reissun tunnelmat "yksiin kansiin", joita sitten "mummona" voin katsella ja matkaa muistella - ja ehkä joku vastaavaa matkaa suunnitteleva pääsee tekemään nojatuolimatkan jo etukäteen haluttuihin maisemiin.



maanantai 4. kesäkuuta 2012

Rukouskutsu

Voi miten hirvittävän suuri ero uskonnon läsnäololla on idän ja lännen välillä. Meille paatuneille luterilaisille kirkossakäynti tarkoittaa lähinnä joulun jumalanpalveluksia tai ulkomaanreissuilla uteliaisuudessa eksoottiseen pyhättöön piipahtamista.

Toisin on islamilaisessa maailmassa. Moskeijoiden verkosto tuntuu niin tiheältä, ettei kenenkään korvilta voi mineraatista viidesti vuorokaudessa kaikuva rukouskutsu jäädä kuulematta. "lomakotimme" on kahden moskeijan vaikutuspiirissä ja "kilpalaulantaa" ei mitenkään voi olla noteeraamatta. Jopa aamulla klo 4:30 kaikuva pitkä rukouskutsu tunkee makuuhuoneeseen niin voimakkaana, että makoisa unikin siitä häiriintyy. Onneksi aamuyön unia on kuitenkin pystytty jatkamaan, kun meidän ei tarvitse muslimien tapaan nousta rukousmatolle kumartamaan kohti Mekkaa ja lukemaan aamun rukouslitaniaa.
KATSO


perjantai 1. kesäkuuta 2012

Vessakulttuuria

Meille läntisen kulttuurin ihmisille on itsestään selvää, että vessassa (huussissa / käymälässä / pikkulassa) on istuin, johon voi tarpeensa suorittaa. Meille istuva asento on ollut se luontevin tapa ja jo esi-isämme tekivät metsään riuún, jossa voi oloansa helpottaa.

Aasialaisessa, balkanilaisessa ja osin etelä-europpalaisessa kulttuurissa kyykkyvessa (jalanjälkivessa) on ollut se ainoa oikea ja vasta viime vuosikymmeninä sen rinnalle on rakennettu turisteja varten "pönttövessoja". Kun Kappadoggian reissulla yksi vatsatautinen seurueen jäsen tarvitsi kiireellisesti vessaa, oli oppaalla hikinen paikka keksiä länsimainen vessa isosta Konyan kaupungista, jonka käymälöistä 99% on kyykkyvessoja.

Itse en (vielä notkeajalkaisena) kyykkyvessoja vierasta, jos niiden hygienia on hoidettu kunnolla. Mietin vaan niitä huivipäisiä, pitkissä takeissaan ja sukissaan olevia huonojalkaisia mummoja - miten ihmeessä he pystyvät siellä pienessä kopissa siististi tarpeensa toimittamaan, kun seinällä ei ole edes naulakkoa, johon päällysvaatteita ripustaa?

Huomasin, että onhan niissä kyykkylöissä omat hyvätkin puolensa. Kun tavallisesti naisten vessoissa ruuhkapaikoissa on tuskastuttavan pitkät jonot, sujuu kyykkyvessassa asiointi sutjakkaasti, kun kenellekään ei tule mieleen jäädä sinne viihtymään, meikkiä korjailemaan ja tukkaa laittamaan.

torstai 31. toukokuuta 2012

Suvaitsevaiset muslimit

Turkin turistikohteissa kokee islaminuskoisen väestön ja länsimaisten turistien rinnakkainelon ristiriidattomaksi. Suhtauduin hiukan epäillen tuohon käyttäytymiseroon, kun matkattiin pois länsimaisesta eteläisestä Turkista.


Ehkä naisten pukeutumisessa lienee se silmiinpistävin ero, kun siirrytään pois rannikon turistikeskuksista. Vaikka olin pukeutunut puolihameeseen, joka paljasti sandaaleihin upotetut paljaat jalat, enpä joutunut täälläkään kivitetyksi. Ehkä vika oli omassa päässäni, kun tunsin itseni alastomaksi joutuessani keskelle hunnutettua naislaumaa museon vessassa. Päinvastoin - sain osakseni ystävällisen kohtelun, kun eukot kilpaa luopuivat omasta jonotusvuorostaan ja osoittelivat minua astumaan koppiin.


Museon puistossa kaunis, nuori, huiviin sonnustautunut äiti lapsineen istahti puiston penkille viereemme. Täysin luontevasti hän tarjoili suolakeksejä avaamastaan paketista myös meille vieressä istuville turisteille. Pieni ele, mutta silti niin mieltä lämmittävä.

Iltapäivän auringossa hotellin uima-altaalla katselin mielenkiinnolla kolmea muslimipariskuntaa lapsineen. Naiset olivat pukeutuneet pitkiin, peittäviin vaatteisiin ja miehillä oli yllään normaalit uima-asusteet. Naiset istuivat varjossa allasbaarin nurkassa lapsiaan kaitsemassa, kun miehet loikoilivat aurinkotuoleissa bikiniasuisten pohjoismaalaisten joukossa. Suvaitsevaisuutta osoittivat molemmat, kun eivät antaneet ilmeelläkään länsimaisen kulttuurin häiritä päivittäistä eloaan ja omia rutiinejaan.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Uskomattoman halpaa

Jo toisen kerran saatiin ostettua Turkissa uskomattoman edullinen retkiohjelma. Edellinen reissu suuntautui pari vuotta sitten Pamukkaleen ja maksoi muistaakseni viitisenkymppiä. Eihän tätä tahdo uskoa todeksikaan; nyt kolmen päivän retki Kappadogiaan Alanyasta maksoi 60 € / persoona. Hintaan sisältyy bussikuljetukset (matkaa n. 500 km/suunta) kaksi yötä hotellissa aamiaisineen, kaksi illallista hotellissa, turkkilaisen oppaan palvelut ja sisäänpääsymaksut museoihin.

Kyllä tuohon hintaan kestää senkin kurjuuden, että joutuu keskittymään oppaan englannin/saksankieliseen selostukseen. Ja kun kansainvälisestä retkestä on kysymys, on matkaseuranakin 25 hengen bussissa sekalaista sakkia: meidän lisäksi, hollantilaisia, ranskalaisia, englantilaisia, tanskalaisia, belgialaisia ja saksalaisia. Hotelli ei tietenkään ole mikään viiden tähden luksus paikka, mutta ihan siisti ja asiallinen, seitsenkymmenluvun nostalginen asumus.

Reissun edullisuus perustuu siihen, että valtio tukee matkatoimistoja, kun nämä vievät asiakkaitaan reissun aikana matto-, keramiikka-, nahkatavara-, jalokivi- ym. myyntipaikkoihin. Melkein jo huokaistiin helpotuksesta ensimmäisen päivän jälkeen, kun käynnit suuntautuivat vain mielenkiintoisiin historiallisiin kohteisiin, eikä markkinointia harrastanut kukaan, ellei oteta huomioon oppaan markkinoimaa kolmen lounaan ja kahden illan ohjelman pakettia (60 € / perasoona), joka sekin oli todella ruoan ja ohjelman tasoon nähden todella edullinen.

Toisena päivänä bussi kieputti meitä kiitettävästi pitkin Kappadokian laaksoa, mutta sekaan oli mahdutettu myös noita tehdaskäyntejä. Ensimmäisestä keramiikkapajasta mukaan tarttui hauska Kappadogian viininkaadin laseineen (n. 130 €), toisena olleessa jalokivimyymälässä mies koki ahdistusta ja liukenimme vähin äänin ulos auringonpaisteeseen.

Kolmantena olleeseen mattokutomoon menimme kiltisti sisään, mutta onneksi englantia puhuva ryhmämme kutistui meihin kahteen ja sain vakuutettua meille tarkoitetun "oppaan" siitä, että olemme nähneet mattoshown lukemattomia kertoja, emmekä aio ostaa uutta mattoa tällä kertaa, joten kättelimme ja erosimme "hyvässä hengessä".

Vieläköhän tähän tämänpäiväiseen kotimatkaan on jokin salaperäinen koira haudattuna?

tiistai 22. toukokuuta 2012

Jälleen Turkkiin!

Kun toukokuun koleaan keliin kyllästyneinä alettiin haeskella netistä äkkilähtöä mielyttävämpään ilmastoon, ei tuolloin arvattu, että Suomen suvi jo viikon päästä repeäisi eteemme kaikessa loistossaan. Kuten aina, lomatarjonta näin kauden alkaessa oli näinkin lyhyellä varoitusajalla runsasta. Ainakin Kreikan kohteita tarjosivat melkein kaikki toimistot pilvin pimein. Päätimme kuitenkin tänä keväänä jättää kreikanmatkan väliin ja suunnistaa johonkin muualle.

Mielenkiintoinen kohde löytyi Portugalin Prai da Rochasta, jonka myyntiä seurailimme muutaman päivän ajan. Viikkoa ennen matkan alkamispäivää päätimme sitten haluta juuri sinne - mutta voi surku! - pitikö meidän juuri tuolloin lähteä ensin ostoksille ja ruveta matkanvaraushommiin vasta sitten! Joku muukin oli kytännyt noita meidän lentopaikkoja ja oli napannut matkan meidän nenämme edestä. Oikein mukavaa lomaa heille sinne Portugaliin!


No eipä hätää - Turkkiin tykästyneinä meille kelpasi oikein hyvin kaksiviikkoinen Alanyassa, jonne olimme suunnitelleet menevämme myöhemmin syyskaudella. Josko nyt vaikka onnistuisi haaveena ollut reissu Kappadogiaan? Siispä neljän viikon takainen Marmariksen viikon matka oli tavallaan kenraaliharjoitusta tälle tulevalle turkinreissulle.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Suomalaisetko juroja?

On jotenkin ymmärrettävää, että meistä suomalaisista saa melkoisen jörököllin mielikuvan, kun tallaa pohjolan pimeitä ja räntäisiä kujia. Ei siinä huumori irtoa ja läppä lennä. Miten käykään, kun nämä jurottajat lennähtävät lämpimään, aurinkoiseen etelään vilkkaiden eläjien keskelle?

Marmariksessa Yuksel-ravintolan suomea hyvin puhuva turkkilainen isäntä oli onnistunut värväämään parikymmentä suomalaista päivän kestävälle meriretkelle. Aamukahville kokoontuu sekalainen sakki ravintolaan , jonka pöytien ääressä jo pientä small-talkia viritellään ennen merelle lähtöä. Ehkä ujoimmat ja juroimmat jäävät mieluummin rannalle, kuin astuvat maanmiestensä kansoittamaan ahtaaseen paattiin.

Kun aurinkokannelle kellistytään lähekkäin lepotuoleihin, ollaankin jo miltei tuttavia keskenään. Kyllä suomalainenkin osaa täällä rentoutua ja hervoton herjanheitto houkuttaa osallistumaan mukaan yleiseen lystinpitoon juroimmankin tossunkuluttajan.

Tämä Yukselin järjestämä meriretki maukkaine grillilounaineen ja runsaine juomatarjoiluineen (ei muovimukseja) oli kyllä paras, mihin olen "pienen" matkailijan elämäni aikana osallistunut. Voin suositella lämpimästi Marmariksen-kävijöille!!



torstai 29. maaliskuuta 2012

Kalliiksi käy

Turistin taskussa saattaa tikittää pommi, sinne omasta tahdosta ja halusta hankittu. Joskus kaukomailla tuntee itsensä tyhmäksi ja voimattomaksi näiden media-vempainten kanssa. Markkinoille tungetaan aina vaan kehittyneempiä äly-laitteita (aik. matkapuhelin), joissa on sitä ja tätä toimintoa verkkoineen ja yhteyksineen. Jos ei osaa pitää varaansa, voi kotiinpalatessa postiluukussa odottaa ikävä yllätys.

Euroopan alueella hinnat ovat onneksi kohtuuden rajoissa, mutta muualle matkustettaessa on viisasta satsata saldoraja-, hintakatto- ja käytönestopalveluihin.

Krabin matkalla meille päänvaivaa tuotti puhelimeen tullut ilmoitus "Liittymällänne on käytetty noin 25 € datasiirtoa ulkomaisessa verkossa ja datakäyttö on estetty". MITÄ? Yhtään kuvaa, eikä muutakaan aineistoa ollut meidän toimesta tästä liittymästä lähtenyt matkan aikana bittiavaruuteen ja tästäkin tyhjästä kilahti meille 25 €:n lasku. Saatiinpa olla onnellisia, että datakäytön 25 euron rajoitus oli tullut hankittua ennen matkaa.

Kotona asiaa selviteltiin operaattorin kanssa ja ilmeni, että automaattinen ohjelmistopäivitys (datasiirto) maksoi tuon 25 €, kun liittymä sattui olemaan päivityshetkellä ulkomaisessa verkossa!

Varminta olisi tietysti ottaa näille reissuille mukaan perusmallinen "mummopuhelin", joka ei liioilla hienouksilla ole pilattu. Voihan se tietysti kysyä itsetuntoa, kun ympärillä lauma aasialaisia (mukaan lukien buddhalaismunkit) revittelee viimeistä huutoa olevilla hipaisunäytöillään.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kurjimmat turistit

Luin taannoin Hakutekniikkayritys Skyscannerin laatimaa tilastoa ällöimmistä turisteista maittain.

Epäkunniataulu on tällainen:

Juopoimmat: Röyhkeimmät:
1. Britit
2. Amerikkalaiset
3. Venäläiset
4. Ranskalaiset
5. Saksalaiset
1. Venäläiset
2. Saksalaiset
3. Amerikkalaiset
4. Britit
5. Ranskalaiset
Vähiten juomarahaa jättävät: Vähiten kiinnostuneita oppimaan paikallista kieltä:
1. Britit
2. Saksalaiset
3. Kiinalaiset
4. Venäläiset
5. Ranskalaiset
1. Britit
2. Amerikkalaiset
3. Venäläiset
4. Ranskalaiset
5. Saksalaiset

Omista kokemuksista  ja fiiliksistä päätellen olen samaa mieltä tuosta venäläisten röyhkeydestä. Jotenkin sitä pyrkii jo matkaa suunnitellessaan välttämään sellaisia kohteita, joissa tietää venäläisten lomailevan. Vaikka en pidäkään yleistämisestä ja siitä, että ihmisiä arvostellaan kansallisuuden perusteella, piilee asiassa totuuden siemen.

Kun on tottunut siihen, että suomalaiset kuuliaisesti (yleensä) noudattaa sääntöjä ja aikatauluja, ei ärtymykseltä voi välttyä, kun venäläisten röyhkeyttä ja töppöilyä joutuu katselemaan.

Loman alkajaisiksi lentokenttäbussillinen odotteli väsyneinä pitkän lentomatkan jälkeen parikymmnetä minuuttia yhtä "eksynyttä lammasta". Venäläisnainen viimein sipsutteli bussiin muina miehinä. Samaa naista odoteltiin paluukuljetukseen, joka viimein oppaan soittelun jälkeen suvaitsi saapua parikymmentä minuuttia myöhässä.

Kerran Phuketin lentokentällä seurattiin huvittuneina venäläiskoneen lähtöseremonioita. Koneen lähtöportille sai huudella useampaan kertaan, kun venäläiset turistit tekivät viime hetken ostoksiaan taxfree-myymälöissä kaikessa rauhassa korvaansa lotkauttamatta, Viimeistä kuulutustakin siinä taidettiin joutua huutelemaan pariin otteeseen.

Täysin uusi tempaus huomattiin eräänä aamuna, kun venäläismiehet hoitelivat kehon aurinkosuojauksen hotellin vastapäisessä kpikkukaupassa suoraan telineestä ottamastaan voidepullosta. Melkoisen röyhkeää, vaikka olisivatkin jälkikäteen haitaneet maksun kassalla.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Parisataa bahtia

Meille "vauraille" turisteille voisi järjestää extreme-päiviä, jolloin päiväohjelma pitäisi suunnitella niin, että rahaa olisi käytettävissä thaimaalaisen työläisen päiväpalkan verran. Siinäpä sitten joutuisikin miettimään, mistä totutusta tavasta luopua, kun 200-300 bahtin potista pitäisi riittää rahaa syömisiin, juomiin ja huvituksiin. Jos päivällä istahtaisi rantaravintolaan juomaan yhden ison kaljan (120 bahtia) ja illalla nauttisi coctail-baarissa yhden herkullisen drinkin (180 bahtia), rahaa ei sitten jäisikään enää mihinkään muuhun.

Miten thaimaalainen perusihminen sitten saa rahansa riittämään?
Kun ravintolatyöntekijän palkka on keskimäärin 7-8 € päivässä, pärjää sillä hyvin, kun ei käy syömässä turistien suosimissa ravintoloissa. Katukeittiöissä lämpimän aterian saa alle eurolla ja juomienkin hinnat ovat kaupoissa ravintolahintoja edullisemmat. Pienistä palkoista valtio ei peri veroja, eikä lämmityskuluista ole näillä leveysasteilla huolta. Suosituin kulkuneuvo on mopo tai skootteri, jonka polttoaineesta joutuu pulittamaan n. 0,80 € / litra.

Kun täällä eläkeläisenä talvehtisin ja viettäisin säädyllisen vaatimatonta elämää nauttien auringosta, merestä ja luonnosta, voisi rahaa jäädä säästöönkin. Päivittäiset reissut ostoparatiiseihin olisi silloin kyllä syytä unohtaa.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Ostoksilla

Jos Thaimaassa lomaillessa basaarissa ja kauppakujilla tinkiminen tympii, hoituu ostoksien tekeminen mukavasti paikallisessa "Sittarissa" ja "Prismassa", eli Big-C ja Lotus-Tesco-tavarataloissa, joissa on tietenkin kiinteät hinnat. Ilmastoiduissa myymälöissä on miellyttävämpää myös sovittaa vaatteita, kuin hikisenä pikkumyymälän takaosassa verhon takana.

Jos jalkani olisivat kokoa 36-40, olisi nyt matkalaukussani tullut kotiin viemisinä useampi pari ihania sandaaleja ja balleriinoja, joiden hinnat "Sittarissa" eivät päätä huimanneet (5-10 €). Kauniita alusvaatteita, bikinejä, shortseja, capreja, mekkoja, hameita, toppeja..... todella edulliseen hintaan. Eipä siis ihme, jos suomi-tyttöön iskee ostohysteria!


keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Yön häiriköt

Kun lomamatkaa suunnitellaan ja katsellaan eksoottisen ihania lomakohteen kuvauksia, mielessä väikkyy paratiisimainen olotila ilman arkisia huolia ja murheita. Mutta voi - ihmisiä kun ollaan ilman on-off-nappia, on auvoisen sopuisan elämänmenon saavuttaminen monesti utopiaa. Vaikka ulkoiset puitteet hyvään lomanviettoon on rahalla ostettavissa, voi yhteinen vapaa-ajanvietto tuottaa ongelmia.

Heräsin yhtenä yönä naisen kiljuntaan. Unenpöpperöstä selvittyäni totesin äänien kuuluvan seinänaapuristamme,jonka nuori ruotsalaispariskunta oli juuri palaamassa yöriennoiltaan. Yllättyneinä siinä sitten kuunneltiin tappelunmelskettä, kun huoneidemme välinen ovi ei onnistunut pitämään kovaa ääntä heidän omalla puolellaan. Välillä nainen ulisi ulkokäytävässäkin.

Mitä meidän naapureina tulisi tehdä? Puuttuako asiaan vai sulkeako korvamme yksityiseltä välienselvittelyltä? Entä jos siellä sattuukin jotain todella ikävää ja meno käy vaaralliseksi? Silloin ulkopuoliseksi jättäytyminen toisi loppuelämän kestävät tunnontuskat. Voihan siinä käydä niinkin, että nokkasi väliin tunkemalla saat mustan silmän itsekin.

Onneksi naapurimme ei nyt kuitenkaan sattunut olemaan kimpaantunut sumopainija, joten tilannetta rauhoittamaan hypännyt siippani säilyi vammoitta. Poliisin kutsumisella uhkailu rauhoitti tilanteen ja rauha laskeutui taas pimeään yöhön. Tappelevien naapureiden sielunrauhasta ja sopuisasta yhteiselosta en menisi takuuseen.



keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Paratiisissa

Voi, miten tämän ihanuuden voisi pistää purkkiin ja tuoda mukanaan keskelle Suomen talvea? Olen yrittänyt ottaa kuvia ja videoita kahdella kameralla ja iPadilla tästä ihanuudesta, mutta ei niistä saa kuin kalpean aavistuksen tästä Koh Lantan luonnosta.

LUONTO - lintujen viserrystä; palmujen hiljaista suhinaa; tuoreen, juuri leikatun ruohon tuoksua; pitkiä, miltei autioita hiekkarantoja; kirkas tähtitaivas iltapimeällä, jota välähtävät salamat aika-ajoin kirkastavat. Mitäpä muuta lomalainen voisi kaivatakaan?

Aamulenkillä rantahietikolla silmiin osui ensimmäistä kertaa isoja, eläviä kotiloita, jotka liikuivat rannalla. Uutta nähtävää olivat myös isot 5-8 cm:n kokoiset ravut vilistämässä piiloon kotikoloonsa. Näiden otusten rantahiekkaan tekemiä kolosia ollaan jo aikaisemmilla thaimaanreissuilla päivitelty.



Tällaisessa laiskan kiireettömässä Paratiisissa sielu lepää ja virkistyy.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Savadee Ao Nang

Vielä ehditään hetki nauttimaan Thaimaan kostean kuumasta ilmasta ennen sadekauden alkua. Ilmasto enteilee jo tulevaa vesikeliä, kun taivas niin herkästi kyyneleitään vuodattaa pikkuruisesta pilvestäkin. Eipä tuo paljon turistin päivää silti pilanne, kun lämpötila pysyttele sadekuurojen aikanakin miellyttävän lämpimänä ja aurinko kuivattaa esiin tullessaan nopeasti sateen tuomat lätäköt.

Paikallisten ihmisten välittömyys jaksaa aina vaan ihmetyttää meitä "mörököllejä" pohjoisen asukkaita. On siinä noiden thai-ihmisten elossa vaan jotain niin hauskan ja leppoisan oloista meininkiä. Polttavaa aurinkoa pakoillen samoiltiin varjoisassa puistikossa, jossa thaimaalaiset viettivät viikonlopun piknikkiään. Välillä istahdettiin kaatuneelle puunrungolle levähtämään ja katselemaan elämänmenoa. Eipä kestänyt kuin hetki, kun meillä oli jo seurana "hipin"-näköinen kaveri, joka heikohkolla englanninkielen taidollaan halusi tehdä tuttavuutta. - Ei, ei me karkuun juostu, vaan ystävällisesti siinä sitten seurusteltiin. No tällaista paikallisten elämän seuraamistahan me matkalta halutaankin.

Ei näiden ulkonäöstä aina pysty ikää määrittelemään, tämäkin pojanklopin näköinen mies oli isoisä, joka ylpeänä halusi hetken päästä esitellä meille vaimonsa ja 8 kk:n ikäisen pojanpoikansa. Päivä oli pelastettu, kun onnistuin pitkän lepertelyn ja leikkimisen jälkeen voittamaan pienokaisen epäluulot valkoihoista kohtaan. Lopulta Ibrahim-poika tuli jo vapaaehtoisesti syliini.



keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Nettiseikkailuja

Taitaa olla meille suomalaisille tuo netin käyttö jo niin itsestäänselvyys, että suurta hämmästystä herättää, kun yhteyksien saaminen ei toimikaan aukottomasti.

Matkalla mukavinta ja kätevintä on saada nettiyhteys pelaamaan omassa huoneessa. Hotellissamme oli sellainen saatavana maksua vastaan ja homman voisi saada suoraan verkosta luottokortilla. Hyvä juttu! Siitä vaan yhteyksiä tilaamaan. Etusivulla kehotettiin englanniksi ja espanjaksi toimimaan ohjeiden mukaan, niin yhteys saataisiin muodostettua ja kysyttiin millä luottokortilla aiot hoitaa maksun. Seuraavalla sivulla olikin pitkä litania kysymyksiä vastattavaksi - mutta voi! mihin oli unohtunut englanninkieliset ohjetekstit?

Reippaana poikana mies otti koneen kainaloonsa ja ajeli hissillä respaan ohjeita kysymään. Avuliaan, huonosti englantia taitavan virkailijan opastamana homma saatiin niin pitkälle, että 18 €:n maksu viiden päivän netin käytöstä saatiin onnistuneesti suoritettua. Nettiyhteyksiä sillä ei kuitenkaan onnistuttu avaamaan! Avaussivu kertoi, että meille oli lähetetty viestiä sähköpostiin - mitenpä sitä viestiä pystyisi avaamaan, kun ei niitä hemmetin nettiyhteyksiä ollut käytettävissä. Siispä reppu selkään ja kasinolle wifi-verkkoon postiviestiä katsomaan. Turha vaiva - viesti kertoi onnellisena, että maksutapahtuma oli turvallisesti suoritettu!

Vielä yritettiin receptionissa tivata käyttäjätunnusta ja salasanaa, mutta mies tiskin takana ei tainnut oikein ymmärtää nettimaailman salaisuuksia. Kului puolitoista vuorokautta (turhaa maksua), ennen kuin nuori nainen tiskillä onnistui päästämään meidät pälkähästä. Mietoa on kotimaiset laiteongelmat, vaikka niitäkin joskus manailee ja kiroaa huonoa toimivuutta.



tiistai 31. tammikuuta 2012

Small-talk-kieltä

Nirppanokkaisena ehdin päivitellä miehelle illallisella espanjalaisten huonoa englanninkielen taitoa. Onhan espanjankieli yksi maailman puhutuimmista kielistä - mitäpä siinä nyt muita mongeruksia opiskelemaan. Kaikki on tehty niin helpoksi; ulkomaiset tv-ohjelmatkin on puhuttu "päälle", toisin kuin meillä, jotka väkisinkin kuulemme telkkaria katsoessamme vierasta kieltä virtanaan.
Niinpä aamiaisella istuessamme, kanarialainen pappa oli jotenkin "vaistonnut" aatokseni ja poukkasi pöytämme viereen kuulumisia kyselemään. Sieltäpä virtasikin ruotsia, saksaa ja englantia niin vuolaasti, että hädin tuskin mukana pysyin. Se siitä kielitaidottomuudesta! "Small-talk" sujuukin taatusti muukalaisen kanssa näiltä paljon paremmin, kuin meiltä pohjoisen ihmisiltä.



lauantai 28. tammikuuta 2012

Sapuskaa

Nälkäisnä, mahat ruokaa kurnien, istahdimme viehättävn Cafe de Paris´n juuri vapautuneeseen pöytään odottamaan tarjoilijaa tuomaan meille ruokalistaa. Elävää musiikkia, iloisen rentoja turisteja - mikä sen mukavampaa iltaohjelmaa?

Kakasikymmentä minuuttia katselimme ohikiitävää tarjoilijan selkää - ja päätimme siirtyä vähemmän kansoitettuun ravintolaan ruokaa anelemaan. Muutamaa kymmentä askelta myöhemmin istuimmekin jo Cafe Berlinin terassilla ja saimme tuota pikaa tarjoilijan esittelemään auliisti mainiota punkkua ruokajuomaksi. Kului tovi ja tarjoilija tuli valitellen kertomaan, ettei heillä nyt sattunutkaan olemaan ko. viiniä, mutta toinen laatu olisi kyllä yhtä kelvollista. - No mitäpä tuosta, kyllä sekin passaa.

Ruokalistalta kumpikin halusi herkullista lasagnea uuniruukusta tarjottuna. Kohta elämä taas hymyilisi ja ruokanautinto olisi käsillä ihan hetken päästä. Viisitoista minuuttia kului - kohta annokset kannettaisiin tuoksuvina nälkäisten turistien eteen. Tuoltahan tarjoilija jo tuleekin ----kertomaan, että lasagne onkin päässyt loppumaan. Mitäpä me pienistä valittamaan! Otetaankin illalliseksi Pasta Carbonare.

Viimein, kun saimme aterian eteemme, totesimme sen maultaan herkulliseksi, mutta sekin oli ehtinyt jäähtyä jo liiaksi. EI, ei tätä jaksa enää; senkun pistellään poskeemme.

Pienen riksankin jätimme tarjoilijalle, jota melkein kävi sääliksi; eihän ollut hänen syynsä, että viinuri ja keittiö tyrivät. Hänen epämielyttäväksi tehtäväkseen oli langennut kertoa se asiakkaille.



tiistai 24. tammikuuta 2012

Valevalvojia

Puerto de la Cruzin keskustassa on (ihme kyllä) ilmainen paikoitusalue, jonne vuokraamasi auto on pakko jättää yöksi, kun kaupungilta on mahdotonta löytää vapaata parkkipaikkaa.
Kun peruuttelet kärryäsi autosuman keskeltä löytyneeseen vapaaseen rakoseen, voi peruutuspeiliin ilmaantua "paikannäyttäjä", joka huitoo ja osoittelee sinulle opastuksiaan. Sitten kun nouset autosta, hän pyytä sinulta euroa vaivansa palkaksi. Eiköhän vaan romanian mustalaiset liene taas asialla?

Moni turisti menee varmasti halpaan ja raottaa kukkaron nyöriään luullessaan hepun toimivan parkkipaikan virallisena valvojana. Tiedäpä sitten, paljonko tällainen "valevalvoja" päivän aikana onnistuu tienaamaan.



maanantai 23. tammikuuta 2012

Tenerife

Reisussa jälleen! Vaihteeksi Teneriffalla, ankkuripaikkana Puerto de la Cruz.

Tammikuu on hiukan haastellista aikaa viettää lomaa lähialueella Euroopassa. Varsinkin illat ovat koleat, eikä päivisinkään ilmojenhaltijan oikuilta aina vältytä. No, kaikki tämä oli tiedossa jo lomalle lähdettäessä. Yritetään nyt nauttia näillä eväillä, mitä käytettävissä on.


Kirjoittelen päivittäin (?) pikku juttuja matkan varrelta sivulleni http://www.birgit.mummu.net/BirgitMummu.htm.